Sukupuut-taideteos Maunula-talossa

Veli-Matti Hurtig Historia, Kulttuuritalo, Maunula-talo, Pihasuunnittelu, Suunnittelu, Uutiset

Oletko jo käynyt tutustumassa taitelijaduo IC-98:n Sukupuut-taideteokseen Maunula-talossa?

IC-98 on Kuvataiteen valtionpalkinnolla palkittu taitelijaryhmä, jonka ovat perustaneet Patrik Söderlund ja Visa Suonpää. Heidän teoksiaan on esillä myös Taidehallissa elokuun alkuun saakka.

 Sukupuut

Teos koostuu kahdesta osasta Maunula-talon puistoon istutetusta pienestä omenapuulehdosta ja kirjastoon ripustetusta grafiikanlehtien sarjasta, joka on toteutettu tontilta rakennustöiden yhteydessä kaadettavaksi määrättyjen koivujen materiaaleista.

Omenapuulehto

Jokainen omenapuu on monilajinen, toisin sanoen jokaisessa puussa on useita omenalajikkeita.

Puut edustavat biologisten reunaehtojen puitteissa laajinta mahdollista lajikirjoa. Omenalajikkeet on koottu suomalaisesta kaupallisesta ja historiallisesta valikoimasta. Puiden annetaan elää täysin luonnontilaisina ilman ihmisten väliintuloa. Näin ne saavuttavat täyden potentiaalinsa paikan ja ilmaston ehtojen mukaisesti. Puiden yhteyteen on sijoitettu puistotyömaalta siirrettäviä suuria kiviä, jotka maisemoivat aluetta ja tarjoavat luonnollisia istumapaikkoja. Puut ja kivet on aseteltu niin, että ne muodostavat esteettisen kokonaisuuden ensisijaisesti kirjastosalin maisemaikkunoiden läpi katsottuna.

Julkisiin rakennuksiin on aina tilattu taideteoksia sisätiloihin. Pitkään suosituin teosmuoto oli sisäseinään toteutettava seinämaalaus, jonka teemat heijastelivat rakennuksen käyttötarkoitusta. Teos pohjautuu tälle perinteelle, mutta on käännetty hienovaraisesti nurinpäin. Sisältä kirjastosalista katsoen maisemaikkunoista syntyy vuodenaikojen ja vuosien mukaan elävä fresko.

Ulkona, puiston puolella tämä maisemakuva muuttuukin todellisuudeksi, jossa puiden katveeseen voi istahtaa lukemaan lainaamaansa kirjaa. Omenapuut ovat siis samaan aikaan sekä kuva että arkinen osa todellisuutta.

Kuvana monilajiset puut viittaavat hedelmäpuun ja hedelmätarhan myyttiseen historiaan: Antiikin Hesperidien puutarhaan, ikuisen elämän antaviin kultaisiin hedelmiin, hyvän ja pahan tiedon puuhun. Kirjastosalin edessä omenapuut muistuttavat siis tiedon lähteistä – monikossa.

Kuten ei ole yhtä totuutta, ei tiedollakaan ole vain yhtä alkuperää. Kaikki tieto syntyy vuorovaikutuksessa, ”keskinäisessä pölytyksessä”, jota tapahtuu niin ihmisten ja kulttuurien kuin eri aikakausienkin välillä. Kotimaisiksi ja tutuiksi koetut omenatkin ovat tulleet jostain, siemenet ovat itäneet kuin uudet ajatukset ja sato on korjattu yhdessä.

Osana todellisuutta omenapuut sitovat kirjaston ja puiston käyttäjät paikkaan ja aikaan. Kun puut istutetaan, ne ovat vielä taimia, puiden alkuja. Ne seuraavat ihmisiä vuosien ja vuodenaikojen vaihtelussa. Vuodessa silmuista aukeaa lehtiä, puut kukkivat, kantavat hedelmää ja pudottavat lehtensä. Vuosien kuluessa ne kasvavat yhä suuremmiksi. Teos ei ole valmis silloin, kun puut ovat täysikasvuisia.

Puiden kasvu on oleellinen osa teosta itseään. Tässä on jatkettu suomalaista perinnettä, jossa on usein ollut tapana istuttaa puu lapsen syntymän muistoksi – puun ja ihmisen kohtalot ovat näin kietoutuneet yhteen, kuluneet vuodet ja muistot eivät ole kiinnittyneet vain kalenteriin vaan johonkin konkreettiseen ja elävään: karsikkopuuhun. Kirjastoa lapsena käyttänyt ja puiden kanssa kasvanut voi kertoa lapsilleen, miten pieniä puut olivat kun hän itse oli pieni. Näin teoksella on pitkä aikaulottuvuus.

Grafiikanlehtien sarja: ”Aikadiagrammi”

Maunula-talon ja sen yhteyteen maisemoidun puiston paikalta on kaadettu yhteensä neljä koivua.

Koivuista on sahattu määrävälein tyvestä latvaa kohti kahdeksan läpileikkausta, joissa vuosirenkaat ovat selvästi näkyvissä. Näitä leikkauksia on käytetty painolaattoina. Vedospaperi on tehty samasta koivusta prosessoimalla se ensin hakkeeksi, sen jälkeen selluksi ja lopulta paperiksi. Jäljelle jäävää puuainesta on poltettu puuhiileksi, joka on hierretty hiilipigmentiksi ja sekoitettu sidosaineeseen – näin syntyvää hiilimustetta on voitu käyttää grafiikanlehtien painovärinä.

Grafiikanlehtien kehykset on valmistettu niin ikään samoista koivuista. Vaikka koivu kuolee, sen elämä kuvana ja konkreettisena materiana jatkuu sen alkuperäisellä kasvupaikalla.

Näin koivut muuntuvat materiaalisiksi itsensä kuviksi, kolmeksi grafiikan kansioksi, joista kaikki pitävät sisällään kahdeksan aikakuvaa kuolleesta puusta kasvunsa eri vaiheissa. Yksi kansio on tallennettu Maunula-talon kirjastoon. Toinen kansio tallennettiin Helsingin taidemuseon kokoelmaan. Kolmas kansio jäi taiteilijoille.

Maunula-talon kansion kahdeksan lehteä kehystettiin ja ripustettiin kirjastosalin seinälle aikadiagrammissa, jossa koivun läpileikkaukset ovat kokojärjestyksessä kuvaamassa vuosien kuluessa tapahtuvaa kasvua.

Oleellista on, että toinen kaadetuista koivuista vertautuu istutettuihin omenapuihin. Vasta istutettuja puita on kahdeksan, vasta kaadetusta koivusta on talletettu kahdeksan ikävaihetta. Kuolemasta syntyy uutta elämää. Ulkona sijaitsevat elävät puut ja sisälle ripustettavat kuolleet vedokset muodostavat yhdessä aikadiagrammin, joka ampui Maunula-talon avajaisten nyt-hetkestä, Maunula-talon ”vuodesta nolla” nuolensa sekä menneisyyteen että tulevaisuuteen: koivu edustaa vanhaa maisemaa ja paikkaa, omenapuut paikan funktion muuttumista ja avointa tulevaisuutta.