Asukkaat päättivät Maunula-talon ensi vuoden toiminnasta ja valitsivat neuvottelukunnan jäsenet

Veli-Matti Hurtig Asukkaat, Ehdokkaat, Maunula-talo, Neuvottelukunta, Osallistuva budjetointi, Uutiset, Vaikuttaminen

Maunula-talon avoin foorumi pidettiin lauantaina 27. lokakuuta. Samalla järjestettiin myös OmaStadi Maunula –peli, jota pelaamalla kerättiin ideoita Helsingin kaupungin osallistuvan budjetoinnin äänestystä varten. Avoimessa foorumissa valittiin Maunula-talon neuvottelukunnan jäsenet ja päätettiin ensi vuoden toiminnasta

Neuvottelukuntaan valittiin seitsemän jäsentä

Neuvottelukuntaan valittiin yhteensä seitsemän jäsentä, joista Minna Tarkka ja Tapani Kontiala ovat vaikuttaneet neuvottelukunnassa aiemminkin. Uusina jäseninä neuvottelukuntaan valituiksi tulivat  Jonne Majalahti, Aapo Rintatalo, Christian Juselius, Jari Helenius ja Tuire Häkkinen.

Maunula-talon neuvottelukunta suunnittelee talon toimintaa yhdessä työntekijöiden kanssa, sillä asukasjäsenet edustavat alueen asukkaita.

Vuosittain valittava neuvottelukunta kokoontuu säännöllisesti noin kerran kuukaudessa. Neuvottelukunnan jäsenet pääsevät suunnittelemaan, vaikuttamaan ja päättämään Maunula-talon toiminnasta sekä tarttuvat talon kipukohtiin ja tekevät siitä toimivamman.

Neuvottelukunta antoi ehdotuksensa Maunula-talon ensi vuoden toiminnaksi

Viime keväänä Maunula-talon henkilökunta aloitti ideoiden keräämisen yhdessä asukkaiden kanssa talon toiminnaksi vuodelle 2019. Yhteisissä työpajoissa työstettiin asukkaiden ideoista 11 toimintaehdotusta, joista kaupunkilaiset saivat äänestää. Äänestys oli neuvoa-antava ja sen pohjalta Maunula-talon neuvottelukunta valmisteli ehdotuksensa avoimeen foorumiin.

Ääniä toimintaehdotuksiin tuli yli 600. Eholla olleet toiminnat ja äänten jakautuminen:

Maunulan markkinat 96

Lapsille tilaa ja tapahtumia 77

Leppoisa Maunula -tapahtuma 77

Kahvilan sisustus 74

Esittävän taiteen harrastustoimintaa 66

Kieli ja kulttuuri-teemapäiviä 59

Ulkona oleva ilmoitustaulu 54

Ulkopuolisten tapahtumatuottajien tekninen tuki 37

Maunula-talon ystävätoiminta 33

Bileet 33

Laatikkoviljelyä 27

Äänestyksen ja työpajojen perusteella neuvottelukunta ehdotti seuraavia tapahtumia ja toimintoja järjestettäväksi Maunula-talossa ensi vuonna:

Kahvilan sisustuksen uusiminen yhteissuunnittelun hengessä, osallistavia menetelmiä käyttäen, ammattisuunnittelijan tukemana.

Maunulan markkinat kaksi kertaa vuodessa (kevät- ja syysmarkkinat). Ohjelmassa kulttuurielämyksiä ja kirppismeininkiä. Alueen asukkaat ja talon toimijat markkinahumussa!

Lasten lauantai -tapahtumat (3 keväällä, 3 syksyllä). Talon toimijat tuottavat lapsille ja lapsiperheille suunnattua toimintaa kuten satutuokioita, musiikkiesityksiä ja askartelua.

Leppoisa Maunula –tapahtuma, jolloin talo täyttyy hyvinvointiin liittyvistä luennoista ja aktiviteeteista.

Lisäksi Työväenopisto jatkaa yhteistyötä Kansallisteatterin Maunulan maisema -hankkeesta syntyneen teatteriryhmän kanssa. Myös Maunula-talon ystävätoiminta aktivoituu viimeistään vuoden 2019 alussa, mahdollisesti jo aikaisemminkin.

Avoimessa foorumissa tehtyjen päätösten perusteella Maunula-talon henkilökunta, yhdessä asukasjäsenten kanssa, suunnittelee ja järjestää ensi vuoden tapahtumat.

Mitä on osallistuva budjetointi?

Maunula-talon toiminnan suunnittelu on perustunut alusta lähtien kaupunkilasten toiveille ja ideoille. Jaamme talon resursseja asukkaiden näkemysten mukaan niin kutsutulla osallistuvan budjetoinnin –mallilla. Tämä tarkoittaa sitä, että vuosittain järjestämme talossa tapahtumia ja toimintaa, jotka ovat kaupunkilaisten itsensä ideoimia, suunnittelemia ja päättämiä. Kaikki vaiheet ideoinnista äänestykseen ovat avoimia talon toiminnasta kiinnostuneille. Asukkaiden toivomuksesta olemme perustaneet muun muassa kahvilan sekä järjestäneet viikonloppuisin festivaaleja.

Lue lisää: http://maunulatalo.fi/?page_id=3417