Maunula-talon ensi vuoden toiminta suunnitellaan yhdessä asukkaiden kanssa

Veli-Matti Hurtig Asukkaat, Osallistava budjetointi, Tapahtumat, Uutinen, Vaikuttaminen

Viime keväänä aloitimme ideoiden keräämisen asukkailta Maunula-talon toiminnaksi vuodelle 2020. Syksyn aikana työstämme ideoista toimintaehdotuksia neuvottelukunnan ja avoimen foorumin käsiteltäviksi. Sinulla on nyt mahdollisuus vaikuttaa osallistumalla työpajoihin, joissa asukkaiden ideat jalostuvat toiminnaksi.

Työpajat pidetään kirjaston akvaariossa:

tiistaina 17.9. klo 17-19

torstaina 19.9. klo 17-19

Kutsumme työpajoihin kaikki Maunula-talon toiminnasta kiinnostuneet!

Toimintaehdotusten jättäminen päättyy 15.9. http://maunulatalo.fi/?p=4848

Voit myös vaikuttaa äänestämällä mieleistäsi toimintaehdotusta myöhemmin syksyllä.

Mitä on osallistuva yhteissuunnittelu?

Maunula-talon toiminnan suunnittelu on perustunut alusta lähtien kaupunkilasten toiveille ja ideoille. Jaamme talon resursseja asukkaiden näkemysten mukaan niin kutsutulla osallistuvan yhteissuunnittelun –mallilla. Tämä tarkoittaa sitä, että vuosittain järjestämme talossa tapahtumia ja toimintaa, jotka ovat kaupunkilaisten itsensä ideoimia, suunnittelemia ja päättämiä. Kaikki vaiheet ideoinnista äänestykseen ovat avoimia talon toiminnasta kiinnostuneille. Asukkaiden toivomuksesta olemme perustaneet muun muassa kahvilan sekä järjestäneet viikonloppuisin festivaaleja ja musiikkitapahtumia sekä ohjelmaa lapsiperheille.