Maunula-talo oli arkkitehti Mikko Summaselle poikkeuksellinen hanke

Ulla Paukku Arkkitehtuuri, Kahvilatoiminta, Maunula, Nuorisoasiainkeskus, Osallistava budjetointi, Osallistuva budjetointi, Suunnittelu, Työmaa, Työntekijät, Vaikuttaminen

Maunulan keskeisimmälle paikalle nouseva Maunula-talo on K2S-arkkitehtitoimiston käsialaa. Suunnittelijoina toimivat Kimmo Lintula, Niko Sirola ja pääsuunnittelijana Mikko Summanen.

– Maunula-talo on ollut poikkeuksellinen hanke, sillä asukkaat olivat mukana suunnittelussa jo ennen kuin viivaakaan oli piirretty, Summanen kertoo.

Asukkaille järjestettiin Saunabaarissa workshopeja, joissa Summasen mukaan käytettiin erilaisia metodeja.

– Käytössä olivat niin muovailuvaha, legoukot kuin rolestormingit, joissa asetuttiin erilaisten käyttäjien asemaan, esimerkiksi 15-vuotiaan somalitaustaisen tytön tai maunulalaismummon.

Monet asukkaiden toivomat tilaratkaisut saatiin mukaan suunnitelmaan. Asukkaat halusivat esimerkiksi suuren maisemaikkunan, joka lopulta sijoitettiin monitoimisaliin.  Lisäksi asukkaat vaikuttivat eri tilojen sijaintiin ja irtokalusteisiin. Summanen otti asukkaiden mukanaolon positiivisena haasteena.

– Yhteistyön myötä asukkaat voivat nyt kokea talon entistä enemmän omakseen.

P:Maunulan kirjastoPääpiirustusEsittelymateriaali�5112014A_

Maunula-talon pohjapiirros.


Kolme virastoa, yksi tila

Maunula-taloon haluttiin mahdollisimman paljon avointa tilaa. Vaikka talossa on kolmen eri viraston toimintaa, kävijälle rajat eivät välttämättä näy. Toisaalta eri tiloissa on omanlainen henkensä.

Nuorisotalolla on ronskimpi mutta kodinomainen tunnelma, betonipintoja ja rento irtokalustus. Kirjastossa ja monitoimisalissa on puulattiat.

– Nuorisotalolle on tulossa myös tyttöjen huone, Summanen vinkkaa. – Arkkitehdin on osattava eläytyä kaikenlaisten ihmisten tarpeisiin, esimerkiksi teinityttöjen.

Taloa hallitsevat puuseinät ja -katto, vaalea tiili ja isot lasipinnat. Katto on viistetty monimuotoiseksi ja se kulkee saumattomasti tilasta toiseen.


Haasteita suunnittelussa     

Maunula-talon suunnittelemisessa riitti haasteita, jotka osoittautuivat myös mahdollisuuksiksi.

– Talo on rakennettu kiinni S-marketiin, mikä teki suunnittelemisesta haastavaa. Lisäksi tontti on hankalan muotoinen. Talon suunnittelun keskeisenä tekijänä on huomioitu sen rinnalle kohoava puisto, sillä talo ja puisto ovat yhtä kokonaisuutta, Summanen selventää.

Inspiraation Maunula-talolle Summanen kumppaneineen sai Maunulan konstailemattomasta 50–60-lukujen arkkitehtuurista ja luonnon läsnäolosta.

– Pyrimme samanlaiseen, rauhallisen laadukkaaseen rakennukseen.

 

Mielekäs suunnittelutehtävä

Mikko Summanen on tyytyväinen, että hänen arkkitehtitoimistonsa pääsi suunnittelemaan Maunulan uutta maamerkkiä.

– Vuorovaikutus asukkaiden kanssa on ollut oppimisprosessi meille arkkitehdeillekin, ja tulemme pyytämään jatkossakin asukkaita mukaan suunnittelutyöhön. Ihmisiä pitäisi ylipäätään osallistaa lähiympäristönsä, rakennusten, puistojen ja muiden ulkoalueiden, suunnitteluun entistä enemmän.

 

Teksti: Ulla Paukku