Taina Saarinen toivoo Maunula-talosta oppimisen olohuonetta

Ulla Paukku Historia, Maunula, Suunnittelu, Työmaa, Työväenopisto

Taina Saarinen on työskennellyt Helsingin työväenopiston rehtorina kymmenisen vuotta. Maunula-talo-hankkeessa hän aloitti vuonna 2007.  Mukaan hän hyppäsi nyt jo eläkkeellä olevan aluerehtori Kaarina Vattulan vanavedessä.

– Maunulan alueelle piti saada oma toimintatalo, sillä siellä oli tarvetta yhteisille tiloille, joita oli väkimäärään suhteutettuna aivan liian vähän, Saarinen kertoo.

Matkan varrella on ollut monenlaisia haasteita esimerkiksi rahoituksen kanssa, mutta työväenopisto on ollut hankkeen kannalta merkittävä voima koko ajan.  Nyt kun Maunula-talon seinät ovat jo pystyssä ja avajaisia odotellaan, Taina Saarinen on ollut mukana myös ruohonjuuritason työssä, mm. työpajoissa ja tekemässä kyselyitä Maunula-talosta alueen asukkaille.

– Ensisijaisesti olen kuitenkin ollut laatimassa hankesuunnitelmaa ja pitänyt huolta, että hanke etenee toiminnallisesti ja hallinnollisesti suunnitelmien mukaan.


Sivistyksen maamerkki

Maunula-talo tulee sijaitsemaan keskellä Maunulaa. Talon edestä kulkee bussi jos toinenkin, esimerkiksi kaupunkia poikittaissuunnassa halkova 550-linja.

– Maunula-taloon tulee varmasti vierailijoita ja uusia asiakasryhmiä ympäri Helsinkiä. Lisäksi talo sijaitsee aivan S-marketin kyljessä, joten alueen sivistyksen maamerkkinä se tulee olemaan tiiviisti arjessa mukana, Saarinen iloitsee.

Saarisen mukaan työväenopiston henkilöstö on ollut innokkaasti hankkeessa mukana.

– Meillä tiedetään, että työväenopiston näkyminen alueella on tärkeää, ja haluamme, että Maunula-talosta tulee tietämisen ja elinikäisen oppimisen olohuone.


Uudenlainen työkulttuuri

Kolmen hallintokunnan yhteistyö on Saarisen mielestä rikastuttanut hanketta, ja kuntalaisten aktiivinen osallistuminen on ollut malliesimerkki kansalaisaktiivisuudesta. Yhteinen henkilökunta, avoimet tilat sekä kaikkien käytössä olevat monitoimisali, kahvila ja opetustilat edistävät avoimuutta.

– Maunula-talossa toteutuu varmasti uudenlainen työkulttuuri, jossa työväenopiston, nuorisoasiainkeskuksen ja kirjaston työntekijät tekevät töitä yhdessä eikä kynnystä asiakkaiden ja henkilökunnan välillä ole.

 

Teksti: Ulla Paukku
Kuva: Suvi-Tuuli Kankaanpää © Helsingin työväenopisto