Maunula-talo 2021 -työpajoissa ideoitiin tulevaa – Hamdi Sheekh toivoo lisää lastentapahtumia

Virpi Vedenkannas Uutiset

Maunula-talossa on sen perustamisesta saakka pyritty kuuntelemaan asukkaiden toiveita ja ideoita siitä, miten taloa ja sen tapahtumia voisi kehittää entistäkin kiinnostavimmiksi. Poikkeusta ei tehty tänä syksynäkään. Kutsuimme asukkaat työpajoihin, joissa möyhennettiin ja jatkojalostettiin loppukesän ideahaussa kertyneitä tapahtumaehdotuksia vuodelle 2021.

Lähihoitaja, varhaiskasvatuksen lastenhoitaja ja kolmen lapsen äiti Hamdi Sheekh oli yksi työpajoihin osallistuneista aktiivisista maunulalaisista.

”Muutimme Maunulaan kesäkuussa 2019, mutta kävin täällä paljon jo ennen sitä. Monet ystäväni asuvat täällä ja olemme jo seitsemän vuoden ajan tavanneet toisiamme Maunulanpuistossa ja Maunula-talossa”, hän kertoo.

Hamdi haluaa vaikuttaa Maunula-talon toimintaan, koska hän toivoo löytävänsä tarvitsemansa palvelut läheltä kotiaan. Kolmen pienen lapsen kanssa on vaikea lähteä kauemmaksi, jos matka on kovin pitkä. Maunula-taloon Hamdi toivoo lisää erilaisia lastentapahtumia. Niistä hänelle on ehtinyt kertyä jo hyviä kokemuksiakin.

”Metsäretki Maunulanpurolle ja Syyssiivoushulinat olivat tosi kivoja tapahtumia. Oli ihanaa nähdä lasten innostuvan tehtävistä”, Hamdi hehkuttaa.

Hamdi viihtyy Maunula-talossa muutenkin. ”Talo on kaunis ja hyvin suunniteltu, ja henkilökunta ystävällistä ja auttavaista”, hän kehuu. ”Kaikkein parasta talossa on kuitenkin tila, jota voidaan käyttää monipuolisesti eri tarkoituksiin. Se mahdollistaa vuorovaikutuksen ja sen että ihmiset voivat tutustua ja tavata toisiaan.”

Maunula-talon toimintamalli tähtää samaan. Haluamme olla alueen asukkaille viihtyisä kohtaamispaikka, joka tarjoaa puitteet mukavalle yhdessäololle ja yhdessä tekemiselle niin tänä kuin ensi vuonnakin.

Teksti ja kuva: Virpi Vedenkannas

Huom. Maunula-talon vuoden 2021 tapahtumaehdotuksia pääsee ihan pian kommentoimaan somessa ja niistä äänestetään marraskuun aikana.

Jaa Facebookissa tai Twitterissä